Tässä pieni pala tätä täkäläistä maaseutua. Horisontissa siintää Brysselin keskusta. Sinne on vain muutama kilometri linnuntietä, mutta katuja pitkin menee reilu puoli tuntia ja usein enemmänkin. Kirkkaalla ja aurinkoisella säällä muutamasta kohdasta näkyy hauskasti sinne saakka ja monia rakennuksia tunnistaa ihan paljaallakin silmällä. Kullatut tornit näkyvät tietysti hienoimpina auringonpaisteessa loistaessaan. Kuitenkin ollaan "ihan maaseudulla," kuten kuvasta näkyy. Maaseutu on tietysti aika liukuva käsite. Asutustahan täällä on joka paikassa ja kaikki vihreä on jonkun peltoa, niittyä tai metsää... Pääasia kuitenkin, että peltoteitä riittää, lenkkimaastoa on joka paikassa ja reittejä voi vaihdella lähestulkoon loputtomiin.
Tämä viikko taas sitten alkoikin siihen tyyliin, että ehdin jo ajatella jossakin kohtaa, että menee varmaan loppuviikkoon, ennen kuin näkyy minkäänlaista horisonttia. Miten voikin olla, että jossakin kohtaa kalenteriin vaan kerääntyy sellainen suma, ettei sitä meinaa saada purettua millään keinolla niin, että edes kasvot säilyisivät. Tänään on vasta tiistai. Myöhästyin jo kahdesta työjutusta tällä viikolla, toisessa niistä työkaveri joutui soittamaan perään, että kuules täällä odotetaan. Yhtenä päivänä unohdin ruoanlaiton kokonaan. Se tuli mieleen vasta, kun sanoin tytölle, että lähdetäänpäs nyt yläkertaan ja nukkumaan ja tyttö ihmetteli, ettei koko päivänä ole syöty mitään lämmintä ruokaa. Puhelimelta lähetin muutaman viestin, mitkä sekoittivat kalenteria enemmän kuin selvittivät ja vaativat sitten monta varmistusviestiä perään. Ja tänä aamuna huomasin, että melkein mokasin sen yhden ainoan jutun, mitä mies painoitti varmaan kymmenen kertaa, että se on muistettava sillä aikaa, kun hän on työmatkalla... Onneksi vain melkein, vaikka todella läheltä liippasikin. Lopputulos olisi ollut tosi ärsyttävä, jos olisi huonosti käynyt. Mies olisi siitä ihan varmasti hermostunut, että on se kumma, ettei hän voi hetkeksikään lähteä mihinkään ilman, että sählätään selkeästi sovitut asiat... Mutta sehän se tässä se ongelma onkin, että mies on työmatkalla, hahah. Ei nyt sentään ihan tosissaan, mutta miten sattuikin sellainen viikko, että kahdenkin aikuisen voimin olisi ollut aika homma pitää kaikki narut käsissä.
Nyt vaan ihmettelen, mitä muuta tässä ehdinkään vielä sekoilemaan. Yleensä selviydyn ihan kunnialla kotona olemisesta ja arjen pyörityksestä, mutta nyt on ihan selvästi tehnyt hiukan liian tiukkaa, kun ajatus pätkii jo tiistaina tähän malliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti