sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Kun politiikka sekoittuu (lue: sekoaa) teologiaan

Luin viikko sitten lentokentällä odotellessani Ylen sivuilta artikkelin Jerusalemissa toimivasta koulusta, missä juutalais- ja muslimilapset opiskelevat yhdessä. Koulun idea on siinä, että tutustumalla puolin ja toisin, sekä ihmisiin että kulttuuritaustoihin, voidaan vähentää poliittisia jännitteitä.

Israel-Palestiina-konflikti on ollut pitkä ja verinen, eikä loppua ole edelleenkään näkyvissä. Siinä on varmasti jo yritetty melkein kaikkea, mitä ääripäiden välistä akselilta sota-rauha voi mahdollisesti löytää. Teologia ja politiikka ovat tässä asiassa aika pahasti sidoksissa toisiinsa. Lisäksi molemmista löytyy niin monenlaisia versioita, että tilanne tuskin ihan nopeasti muuttuu. 

Teologina tiedän, että sekä juutalaisuudessa että kristinuskossa tähän konfliktiin on olemassa monenlaisia näkemyksiä. Niistä toiset ovat radikaalimpia kuin toiset. Jotkut painottavat politiikan roolia, kun taas toiset odottavat yliluonnollista ratkaisua hamassa tulevaisuudessa. Vaihtoehtoja on monia ja kaikki selittävät näkemyksiään raamatun avulla. Näkemysten eroavaisuudet syntyvät ensisijaisesti erilaisen hermeneutiikan vuoksi, mutta siihen kun lisää eroavat poliittiset näkemykset ja henkilökohtaisen suosion tavoittelun (huomaa epäsuora viittaus jonkun poliitikon viime aikojen lausumaan...), niin mikään tulkinnoista ei tunnu täysin objektiiviselta.

En toisaalta kuitenkaan ole ihmiskuvaltani humanisti. En esimerkiksi usko, että ihmiset pystyisivät kehittymään niin, että kaikki ihmiskunnan konfliktit saataisiin ratkaistua neuvottelemalla. Tosiasia kuitenkin on, että missä tahansa helposti väkivaltaiseksi kääntyvässä konfliktissa on aina pelkkiä häviäjiä. Siksi on kaikkien etu, jos ainakin yritämme parhaamme mukaan lisätä ymmärrystä, empatiaa ja vastuuntuntoa. Siitäkin huolimatta, että olisimme ihan eri mieltä teologiasta, politiikasta tai molemmista niistä. 

Itse koen, että minulla ei ole Israel-asiaan varmaa teologista vastausta, koska kuten sanoin, tulkintoja on monia ja useimmat niistä pystyy jotenkin selittämään. Mistä kuitenkin olen varma, on se, että Uuden Testamentin opetus ei kannusta missään kohtaa eikä mistään syystä minkäänlaisen konfliktin, tai yleensäkään ihmisten (ihmisryhmien) välisen jännityksen lisäämiseen. Päin vastoin se kannustaa aina rakentamaan rauhaa, tekemään hyvää ja pitämään huolta jopa ns. vihollisen hyvinvoinnista. (Kuka sitten tahansa tässäkin kohtaa miltäkin puolelta katsottuna koetaan 'viholliseksi.') Vaikka oltaisiin muuten mitä mieltä tahansa, näistä rauhan rakentamisen  periaatteista pitäisi aina pitää kiinni, ja niitä tulisi aktiivisesti soveltaa kaikissa tilanteissa ja asioissa, sekä lähellä että kaukana.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti