maanantai 18. huhtikuuta 2016

A little jeans update

Olen koko ajan ajatellut, että reikäiset farkut eivät ole minua varten. Nyt ne alkaakin varmaan jo pikkuhiljaa väistymään, mutta lopulta jouduin hiukan pakon sanelemana testaamaan sitäkin tyyliä. Dominoeffekti. Kaikki alkoi siitä, että ostin Zarasta täydellisen mallisen vaalean farkkupaidan. Yhtenä aamuna tarvitsin siihen sopivan alaosan, mutta lempparifarkut olivat tietysti pyykissä, ja yhdet toiset paitaan sopivat housut tuntuivat sinä aamuna ihan liian tiukoilta, toiset liian löysiltä, jotkut ei muuten mitenkään käyneet farkkupaidan tyyliin, yksissä näkyi polvipussit ja niin edelleen. Naisen elämässä on noita pahoja vaateaamuja aina silloin tällöin. Sitten muistin, että vaatekaapin alimmalla hyllyllä taisi olla jotkut vanhat farkut, mitkä saattaisivat vielä mahtua jalkaan. No, olihan ne, mutta niissä oli pienet tahrat reidessä. En tiedä, miksi olin niitä edes säästänyt, koska yleensä kaikki, missä on ikitahraa saa tässä talossa aika nopeasti lähteä kiertoon. Pikainen pelastus oli mattoveitsi ja pieni leikkuulauta. Leikkuulauta lahkeen sisään ja muutama vaakasuora raapaisu mattoveitsellä. Hiukan repaletta ja muutama ihan konservatiivinen viiltoreikä, heh. Näyttivät muuten yllättävän hyvältä jalassa.

----

I have been thinking that jeans with holes is a style I better stay away from. Lately I had to reconsider that principle. It was the result of a domino effect. I found a perfect denim shirt from Zara and needed one morning fitting pants to wear with it. Well, my fav jeans was in laundry, other pants that would have been good felt too tight that morning, another pair felt too loose, another had too wide legs, etc. Then I remembered that I have an old pair of jeans somewhere back in the closet. I took it out and it seemed perfect except for two spots - little but visible! I don't even know why I had stored those jeans in the closet, because usually anything with permanent spots gets quickly recycled in this house. The cloth situation was clearly quite desperate in that particular morning, because it occurred to me that I could perhaps try if I could improve (What a ridiculous word to use in this context, don't you think?) the old jeans by tearing some holes in them. I took a carpet knife, slid a small chopping board into the leg of the jeans and cut bravely few horizontal holes. Quite moderate, conservative kind of holes, I must add. I was quite surprised that they actually looked quite perfect with that new shirt.   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti