Narsissit alkavat pian kukkia. Se onkin aina ihan kevään parhaita juttua, koska, sekä tässä ihan naapurustossa että meidän lenkkireiteilläkin, on muutama kohta, missä narsissit ovat levinneet ihan mahtaviksi kasvustoiksi.
Kevään odottelusta tuli mieleen kysymys, mikä sattui tänään silmään: "Mikä elämässäsi on ollut vaikein asia odottaa?" Lapsenahan sitä odotti joulua, syntymäpäiviä, ja siitä jonkin vuoden kuluttua ajokorttia, opiskelemaan lähtemistä, valmistumista, häitä, lapsen syntymää... Nyt jälkikäteen tuntuu, että sitä odotti aina jotakin, varmaankin sinne kolmeenkymppiin asti. Sittemmin odottelu on huomattavasti vähentynyt. Luulen, että osasyyllinen on se, että arjessa on sen verran aktiviteetteja, että ei ehdi koko aikaa miettiä muuta kuin aina sitä asiaa, mitä milloinkin on tekemässä. Sitten on sekin, että jossakin kohtaa ymmärtää, että aika kuluu muutenkin nopeammin kuin tarvitsisi, joten alkaa ajatella ihan luonnostaan, että mitä sitä suotta sen enempää kiirehtimään.
Tarkemmin kun mietin, niin ehkä eniten kuitenkin odotin nykyisen työkuvion toteutumista. Siitäkin on nyt jo kulunut aikaa, mutta opiskelujen loppumisen ja nykyisen työn aloittamisen välissä oli muutama vuosi, jolloin muistan usein miettineeni, toteutuuko meidän suunnitelma ikinä. Vaikka sukelsimme kyllä ihan täysillä töihimme silloinkin, tulevaisuuden ajatteleminen oli jatkuvasti jossakin ajatusten pohjalla enemmän tai vähemmän akuuttina asiana. Nyt jälkiviisaana ajattelen, että kannattaa aina pysähtyä ja elää hetkessä, koska asioilla on tapana järjestyä. Mutta eihän sitä silloin tiennyt, joten nuoremmalle itselleen on hyvä olla muistoissakin armollinen. Toisaalta odottelu ja sen turhauttava hi-----ta----us on monestikin kasvattava prosessi. Ilman sitä ei varmaan olisi valmiskaan seuraaviin askeleisiin. Silti odottavan aika on tunnetusti pitkä. Mitä tahansa sitä odottaakin. Siinä mielessä on ollut aika vapauttavaa hiukan aikuistua (tai vanheta, ihan miten vaan). Sitä ajattelee ajankulua hiukan eri tavalla kuin nuorempana ja on muutenkin aika paljon kärsivällisempi odottamaan tulevaisuutta, suunnitelmia ja unelmia. Niitähän nimittäin riittää aikuisenakin.
----
Soon it's daffodil time! It's always my favorite in the spring! There are several nice spots nearby where daffodils have got wild and multiplied into a massive fields of flowers.
Waiting for daffodils to bloom reminded me of a question I read somewhere today: "What is the thing you have waited for the hardest?" or something like that. As a child one waits for Christmas and for one's birtday. Later one waits for getting a driver's license, graduating from the university, getting married, having a baby... Now aftewards it seems like it's for a couple of decades that one is always waiting impatiently for something to happen in the future. Probably at least until reaching the mile stone of thirty years of age! Since that I feel that I have not been living anymore one foot constantly in the future. I suppose that part of the reason for waiting bit less for things to happen is simply that daily life is so hectic that one must focus on the matters that are at hand rather than keep day-dreaming and planning constantly things that are not yet there. Another thing is that after one notices how fast time actually goes by, it's easier to let things happen as they happen rather than hurry towards them all the time.
I think that for me the hardest thing to wait for was to get this job that I have now. After graduating there were few years when I remember thinking almost daily about the future often wondering whether anything of that plan we had would ever take place. We were fully diving into the jobs we had back then, but somewhere in our minds we were always somewhat into our future plans. Now afterwards one can easily say that it's always better to live in the moment, because things will turn out just fine. However, I think those waiting times are actually rather crucial for one's growth. Without those kind of eeeee-x-tended moments we might not be ready to pick up our next challenges in life. However, I'm not sure I can say I love getting older, but I definitely see a benefit of it in this area. It's so deliberating not to need to be always thinking about the future. That does not mean that one would no longer have dreams and plans, but simply that one looks at the flow of time differently and has bit more patience when it comes to anything that has to do with the future.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti