perjantai 10. heinäkuuta 2015

Therapeutic still life


Joskus tekee hyvää katsella "still life"-kuvia, missä kaikki on hallitusti kohdallaan. Löysin jonkin aikaa sitten tuollaisen hauskan vanhan kananmunalautasen. Täällä on muuten suurin osa myynnissä olevista kananmunista ruskeita, ainakin niissä ruokakaupoissa, missä me yleensä käydään. Pääsiäisen tienoilla saa etsimällä etsiä, jos meinaa löytää valkoisia. Perunarieskat on muuten tosi herkkua. Muussin jämiin vaan sekoitetaan pari kananmunaa, hiukan suolaa ja jauhoja. Taikina taputellaan pyöreiksi, litteiksi rieskoiksi uunipellille ja paistetaan kymmenisen minuuttia 225 asteessa. Ja syödään tietysti heti kuumina!  

Tämä arkinen viikko oli hiukan turhan tapahtumarikas minun makuuni. Jossakin kohtaa piirsin keittiön liitutauluun ylöspäin nousevan nuolen ja kirjoitin alle "it can only get better!" Eilen sitten vielä onnistuin roiskaisemaan hammastahnatuubista tahmean kökkäreen suoraan silmääni! Yllättävän hankala huuhdeltavaksi, kun ei voi hangata niin, että saisi sen ensin vaahtoutumaan... Onneksi on viikonloppu alkamassa. Siitä on selvästikin tulossa paljon, paljon parempi. :)

----

Sometimes still life photos are just perfectly soothing. I found an aged egg plate lately and found it so cute that I just had to take it home. It's funny, but all those stores where we usually shop sell almost only brown eggs. During the easter time, it's quite a hunt to find white ones for coloring... Those flat potato breads on the second photo are just wonderful. One needs only a portion or two of left-over mash, two eggs, pinch or two of salt and flour. Mix well. Form the dough into several flat breads on a baking parchment and bake them ca. 10 minutes in 225 Celsius degrees. Cover the baked breads with a cloth, but eat them while they are still warm.

This week was slightly too eventful to my taste. Almost so overwhelmingly eventful that at one point I drew an upward arrow to the chalk board in the kitchen and wrote underneath "it can only get better!" On the top of it all, I managed yesterday evening to spill some sticky toothpaste directly into my eye! I rinsed and rinsed, but since the paste does not form a foam unless it's brushed, it turned out to be quite a challenge to get it out... I'm so happy the weekend is coming. I already feel it will be much much better.    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti