lauantai 8. marraskuuta 2014

Viime jouluni - My Christmas last year


Miten sitä voikaan vuoden aikana unohtaa, mitä joulujuttuja sitä viime vuonna tekikään? Harmi, ettei vanhemmat valokuvat ole tällä tietokoneella. Olisi voinut laittaa jotakin kuvia aikaisemmistakin jouluista inspiraatioksi... No, ehkä ehdin jossakin välissä kaivella toisen tietokoneen tiedostoja. En tarkoituksella halua siirtää kuvia tälle koneelle, koska ne kansiot ovat sellaisessa sotkussa, kun niitä on muutaman kerran laitettu talteen ja takaisin, että en jaksa niitä lajitella, koska niissä siirroissa tapahtui muutamaan otteeseen niin, että valmiiksi järjestetyt kansiot monistuivat jotenkin omituisesti sekoittuen uudelleen. Vieläkin nousee verenpaine vain ajatellessakin sitä. Miten olikaan elämä helpompaa ennen kuin filmi teetettiin suoraan valokuviksi ja kuvien määrä oli aina kohtuullinen ja ne oli helppo laittaa albumiin! Nyt on kansioita pilvin pimein ja jo pelkkä kuvien lajittelu koneella tuntuu isommalta hommalta kuin ennen filmin vieminen valokuvaliikkeeseen kehitettäväksi. Siinä kuvien odottelussakin oli ennen vanhaan sellaista taikaa, että ei nykyään samoja kicksejä saa millään, ei vaikka seisoisi Kodak-koneen vieressä, kun kuvat tippuvat napin painalluksesta saman tien lokeroonsa. 

----

How is it possible that one can forget in one year how Christmas looked like less twelve months ago? It's pity that I don't have older photos saved on this computer. I could have posted some of them for inspiration, too. Well, perhaps one day I'll have time to get some of them sorted out with the old computer. No, I don't intend to move the pictures over, because those files are a total mess. They were few times moved to the external hard drive and back, and during those moves all the attempts of organizing them reversed couple of times multiplying most of the files into different combinations. Don't ask me how that happened, I am still not in a mood to talk about it! The life was so easy, when one just took the roll of film out of the camera and brought it to the shop to develop it. The amount of pictures was always reasonable and it was easy to take care that the pictures landed in albums! Now there are countless of files and already the thought of sorting the pictures out seems a bigger effort than getting the pictures ready in the past. Do you remeber the magic of waiting for the printed photos in those old days? One can't get the same kick out of it nowadays, not even by standing beside the Kodak machine in the shop while the photos land immediately in the box.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti