perjantai 14. marraskuuta 2014

Luonnetestin tuloksia - Results of the personality test

Viikkoon mahtui aika tavalla tunnetta ja tekemistä, lopulta oikein hyvässä tasapainossa. Jossakin kohtaa aloin kyllä olla jo ihan varma, että aletaan olla siihen malliin kallellaan, että kohta tasapaino on pelkkä muisto vain. Siitä huomiosta muistui mieleen, että teimme työkavereiden kanssa luonneanalyysejä lukuvuoden alkuun. Tai no, itse en ollut heti paikalla, joten mies oli tehnyt analyysin itsestään ja minusta siinä samalla. Kun lopulta pääsin paikalle, niin sain sitten kuulla työkavereilta omat tulokseni. :O Tilanne oli kieltämättä hiukan koominen, mutta ehdottomasti hyväntahtoinen, joten näin jälkikäteen kerrottuna juttu kuulostaa pahemmalta kuin mitä se oikeasti oli. :D Tarkistin siinä sitten miehen valitsemat vastaukset, ja olihan ne ihan täysin kohdallaan. Olisin valinnut ihan samat vaihtoehdot itsekin. 

Kaikilla luonteenpiirteillä on sekä positiivinen, että negatiivinen variantti. Minulla oli tuloksissa muistaakseni varovaisuus tai joku sen tyyppinen vastaava piirre. Se on positiivisimmillaan sitä, että esim. miettii kunnolla ennen kuin syöksähtää mihinkään, eli ei tee ihan ensimmäisenä ainakaan mitään kovin radikaalia, mitä joutuisi kovasti katumaan myöhemmin. Negatiivisimmillaan taas se helposti aiheuttaa esim. sellaista, että luonnostaan hiukan olettaa asioiden menevän helposti ennemminkin pieleen kuin onnistuvan. No, en nyt tietenkään sentään suorastaan oleta minkään menevän varsinaiseti pieleen. Syksyn aikana olen kuitenkin tarkkaillut itseäni hiukan ja huomannut, että jos on epävarma tilanne, niin huono vaihtoehto tuntuu minulle aina todellisemmalta mahdollisuudelta kuin se parempi. Eli ainakaan katteettomasta optimismista minua on turha syyttää. ;) Se oli minulle aika valaiseva huomio. Syksyn aikana olenkin joissakin tilanteissa, joissa on ollut sellainen epävarmuusmomentti mukana, alkanut ajatella, että tilannetta ei ole mitenkään välttämätöntä tulkinta negatiivisesti. Se, että tulee niitä negatiivisia mahdollisuuksia mieleen, ei liity varsinaiseen asian tilaan, vaan pelkästään omaan tulkintaani, johon voin itse vaikuttaa. Se on ollut vapauttava ajatus. Aika hyöty luonnetestistä, mitä en ikinä päässyt itse tekemään, eikö? ;)   

----

This week was quite filled with both emotions and activities. Right now it seems that it ends in a good balance, but at some point I was almost sure the balance will become only a good memory... That thought reminded me about the beginning of the school year. We did some personality analyses for a team building project. Well, what happened was that I was actually not present when the analyses were done, so my husband had filled in my questionary, too. When I finally arrived, my collegues told me what my results were. :O I admdit, it was a slightly strange moment arriving in the meeting just to hear about the results like that, but we do have a good humor in our team, so it was not at all as bad as it sounds talking about it. :D I checked the answers through, and yes, indeed, I would have selected all answers exactly like my husband had done for me. 

All personality traits have a positive and a negative variant. In my results there was a trait called careful or something synonymous to it. At its best, it means that one would e.g. not do anything on the spur of the moment one would badly regret afterwards. At its worst, it may also mean that when one feels uncertain about something, the bad possibility may seem more realistic to expect than the good one. That was actually very helpful insight for me. During these last few months I have paid attention to my patterns of thinking, and caught myself couple of times interpreting an uncertain situation from an unnecessarily negative point of view. It has really helped me to think that my interpretation is actually not connected to the actual matter, or facts, at hand, but it's simply my natural reaction which I can choose to change. I'd say that was quite a good benefit from a personality test I never got to do? ;)  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti