torstai 9. elokuuta 2012

Lomalta paluu

Kotona jälleen! Kultainen mies oli leiponut suklaakakkua ja ostanut vielä nimipäiväkukkiakin sekä minulle, että tytölle. Oli siis hyvät tervetulotoivotukset odottamassa. 

Lomalla on mukavaa, kotona parasta. Niinhän sen kuuluu ollakin. Saa olla kiitollinen arkielämästään, kun kesken loman huomaa, että onkin koti-ikävä. Varsinkin ulkomaaneläjälle se on vallan loistohetki, kun huomaa K-marketin hyllyjä katsellessa, että tekeekin mieli ulkomaan ruokia ja metsässä kulkiessa miettii, miten mukavaa on, ettei villiä metsää ole oman kodin lähellä niin paljon... tai, että ei karkkihyllyllä enää tee oikein mitään salmiakkipussia mieli. Silloin tietää, että voi lähteä kotiin ulkomaille ihan hyvillä mielin. No, nuo nyt on kaikki tuollaisia ulkonaisia pikkujuttuja. Läheisiä ihmisiä jää tietysti aina ikävä. Se on aina harmillista, eikä sille mahda mitään. Mutta toisaalta kaipaus ja ikävä ovat positiivista sen takia, että ne osoittavat, että rakastaa ja on mukava olla yhdessä.

Viimeisenä aamuna pitikin sitten potkaista varvas kylpyhuoneen kynnykseen. Nyt on ohjelmassa lievää linkutusta viikon verran odotellessa murtuman parantumista. Olin päättänyt aloittaa aktiivisemman lenkkeilyn heti lomalta palattua, mutta olkoon se päätös nyt sitten odottamassa parempia aikoja. Muistan varmasti hetken aikaa nostella jalkoja kävellessä kynnysten yli...     

2 kommenttia:

  1. Voi kurjuus varpaasi kanssa! Se varovainen liikkuminen on varmaan paikallaan, onneksi ei ole liukkaita kelejä eikä kylmää ilmaa, jottei tarvitse saappaita ym käyttää - paranemista!
    Oli kaunis kuvaus ajatuksistasi K-marketissa, ihan silleen sydänalaa lämmitti - home is where the heart is :-)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kivasta lomaseurasta, hyvistä aterioista, shoppailusta ja monesta muusta kivasta, Hesen jäätelöä unohtamatta. :)
    äiti (iso)

    VastaaPoista