lauantai 11. elokuuta 2012

Aamupalana

Aamu alkoi auringonpaisteella, aamuhartaudella, hyvällä sisustuslehdellä ja kunnollisella aamupalalla... Aamupalapöydästä valokuvassa parhaat palat. Kylän leipuri osaa leipoa rapeita patonkeja.

Aamuhartaudesta sen verran, että lueskelin vaihteeksi Jaakobin kirjettä. Sehän on se omituisuus kaikkien Uuden Testamentin tekstien joukossa, koska se on ainoa, jossa sanotaan, että kelvatakseen Jumalalle tarvitaan uskon lisäksi myös tekoja. Ensimmäiseksi siinä huomaa syvän ristiriidan kaikkeen muuhun verrattuna. Tarkasti lukiessa huomaa kuitenkin ironian, mikä kulkee kuin punaisena lankana kirjeen läpi ja itse asiassa linkittyy sulavasti Jeesuksen opetuksiin. Uskoa on mahdotonta osoittaa todeksi tekemättä mitään. Se on pelkkää kaunista sanahelinää tai syvällistä filosofista pohdintaa, jos se ei vaikuta millään tavalla elävään elämään, arkiseen ympäristöön ja ihmissuhteisiin. Tasapaino on, kun usko synnyttää tekoja, jotka osoittavat uskon todeksi ja todelliseksi. Pointti ei kuitenkaan ole tekemisessä tekemisen vuoksi, vaan nimenomaan siinä, että tekojen tulee olla uskon motivoimia... Esimerkeiksi kirjoittaja ottaa Aabrahamin ja Rachabin. Aikamoinen vastakohtaisuus esimerkkien valinnassa, mutta sama periaate molemmissa - usko tuotti tekoja. Siinä on ajattelemista hetkeksi aikaa.

Aurinkoista viikonloppua teillekin! On se hyvä, että kesä vielä jatkuu.     

---

Great breakfast on this sunny Saturday morning. The village baker knows how to make good bread!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti