sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Pieniä ideoita sunnuntaiksi


Kävin eilen kangaskaupassa, koska muutama idea odotti toteutustaan. Tässä ideoista ensimmäinen: Kleenex-rasian huppu. Edellinen oli täällä. Nyt tarvittiin jotakin ystävän kodin mustavalkoiseen sisustukseen sopivaa. Pidin kovasti tästä pellavakankaasta. Olin katsellut sitä jo viime kerralla, mutta en ollut ihan varma mitä siitä tekisin. Olen huomannut kankaita ostaessa, että idea on parasta olla heti ostaessa tai muuten käy helposti niin, että kangaspino kaapissa vain kasvaa...

Tunnustettakoon, että 100%, löysästi kudottu pellava ei tuntunyt ommellessa kaikista kätevimmälle, kun täytyi saada muodot kohdalleen. Kangas oli sen verran joustavaa joka suuntaan, että saumoissa sai olla turhankin tarkkana. Ehkä silitettävä tukikangas olisi auttanut näin jälkikäteen ajateltuna. Parhaat ideat tulevat aina vasta toteutuksen jälkeen. ;-) Kangas on kuitenkin niin kauniisti laskeutuvaa, että siitä saattaisi saada upeat verhot.

Nenäliinarasia on viimeisimmän kirpputorilöytöni päällä. Se oli pieni sivupöytä, jota olin etsinyt jo pitkään. Lopulta se odotti minua kirpputorin kassatiskin vieressä viidellä eurolla ja oli juuri sen mallinen kuin olin toivonutkin. Kävelin suoraan ulko-ovelta pöydän luo, kokeilin onko liimaukset kunnolliset ja kurkistin pohjan. Se oli sellaisen pölyn peitossa, että oli vaikea kuvitella, minkälaisissa oloissa sitä on pidetty. Rätti käteen, paljon pesuainetta veteen ja siistiytyihän se. Kokonaisesta pöydästä kuva huomenissa yhteen toiseen juttuun liittyen.

Toivottavasti teillä on aurinkoinen sunnuntai! Täällä sää näyttää harmaalta.

P.S. Tässä on muuten hyväksi todettu linkki. Sis. australian englanilla tämän päivän sovelluksia raamatusta ja hyvää musiikkia.

2 kommenttia: