sunnuntai 28. elokuuta 2011

Syksy




Minulla on nyt muutaman päivän ollut ihan syksyinen olo. Vaihtelevan sateiset säät ja viileys tuntuvat vieneen kesän jo mennessään kokonaan. Yleensä täällä vielä syyskuukin on huippulämmin kesäkuukausi, mutta tänä vuonna on vaikea uskoa, että tässä vielä kunnollisia helteitä saataisiin.

Melkein jo aloitin kynttilöidenkin polttamisen, mutta muu väki oli sitä mieltä, että se on vielä ihan liian aikaista. Olen periaattessa ihan samaa mieltä. Nyt aloittamalla tulee syksystä liian pitkä. Kynttilät tuokoot siis toistaiseksi tunnelmaa ilman liekkiä.

Tänään ostin kukkakaupasta itselleni pienen kimpun kukkia, nekin syysväreissä. Turkoosit tyynyt saivat siirtyä makuuhuoneeseen ja sohvalle tuli taas keltasävyiset tyynyt ja ruskea viltti... Turkoosi alkoi tuntua ihan liian kesäisen raikkaalta säätilaan verrattuna. Sitä paitsi valon sävy on muuttunut. Turkoosi väri ei loista enää hyvällä tavalla, kun ikkunat avautuvat itään. Viihtyvyys on joskus pienestä kiinni.

Hyvää alkuviikkoa!

P.S. Lisäsin allaolevaan ompelupostiin muutamia lähikuvia juhlamekosta, jos lopputulos jäi teistä joitakin kiinnostamaan. Vihreää linkkiä klikkaamalla pääsee suoraan siihen postiin. Halusin odottaa kuvien kanssa sen verran, että häät on ensin juhlittu.

1 kommentti:

  1. Tosi kauniita kukkia - niin syvä ja murrettu punertava väri niissä!
    Ihanasti olet ommellut ruusukkeen ja vyön tyttären mekkoon - vaikka teillä olikin niin hurjanmoinen viikko kellarijutun vuoksi, niin onneksi viikonloppu on ollut onnen ja ilon juhlistusta, sekä syksyisen olon alkua!
    T. Nina

    VastaaPoista