tiistai 26. huhtikuuta 2011

Kesän ensimmäiset



Naapuri toi illalla nipun puutarhansa ensimmäisiä retiisejä. Oli ihan pakko kaivaa kamera esiin. Retiisi on huippuhyvää raastettuna salaatin seassa. Muutenkin näyttää, että puutarha kukoistaa tänä vuonna. Ensimmäinen kierros pinaattisadosta on kuulema valmista kerättäväksi ensi viikolla.

Tänne oli tullut täysi kesä sillä aikaa, kun me olimme lomalla. Joka paikka vihertää. Eilen kävin iltalenkillä. Ohitin miljoona kukkivaa koiranputkea ja niittyleinikkiä. Puron rannassa tuoksui ihan lapsuudelle.

1 kommentti:

  1. Ihana kesä teillä! Meillä taas kylmenee sääennusteen mukaan. Tuulee pohjoisesta.heh heh.
    äiti

    VastaaPoista