perjantai 13. elokuuta 2010

Kotona taas

Ensimmäisenä työpäivänä myönnän hiukan vielä kelaavani kesäisiä ajatuksia. Täällä on koleaa, mutta onneksi sentään aurinkoista. Toin mukanani Perheleipureiden Saaristolaisnappi -nimistä ruisleipää. Olen kohta jo syönyt koko pussillisen, joten nyt jo kaduttaa etten tuonut mukanani useampaa. Mikä harmi, ettei ole pakastinta! Vaikka tällä vauhdilla kolme tai neljäkin pussia olisi säilynyt tuoreena syömiseen saakka.

Muuten yllätin itseni. Tällä kertaa ei tehnyt viimeisellä kauppareissulla enää juuri mitään mieli. Tuntui, että olin syönyt niin paljon Suomi-herkkuja loman aikana, että kiintiö oli kiitettävästi täyttynyt. Salmiakkia, laktoositonta jäätelöä, laktoositonta banaanijogurttia, laktoosittomia tuorejuustoja, Oltermannia ja kaikkea sen semmoista. Ei nyt tule sen kummempaa edes mieleen, mutta kaikenlaista, mitä nyt minulla Suomessa on tapana syödä.

Se laktoositon banaanijogurtti vaatinee Valion tehtaalle kuluttajapalautetta. Se nimittäin oli pois markkinoilta monta vuotta. Etsin sitä ties kuinka monella lomalla. Tänä kesänä joku oli viimeinkin keksinyt tehdä sitä taas myyntiin. Ja minähän söin. En kuitenkaan kai sitten tarpeeksi, kun viimeisellä kauppareissulla se oli taas hävinnyt kylmiön hyllystä. Toivottavasti vain väliaikaisesti! En osaa selittää mieltymystäni banaanijogurttiin muutoin kuin lapsuuden makuna, mutta ehkä se siinä palautteessa koskettavinta olisikin. Että joku ulkosuomalainen rakastaa sitä niin paljon, että tuhlaa lomaansa sen etsimiseen. Sellaisen hartauden saavuttamiseen on ollut varmaankin pakko asua näin pitkään ulkomailla, että joku jogurtti - siis jogurtti - voi nousta niin korkealle arvoasteikossa. (Ja pitää tietysti olla se suomalaiselle tyypillinen vaiva nimeltä laktoosi-intoleranssi, ettei siksi voi syödä muita banaanijogurtteja.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti