lauantai 19. kesäkuuta 2010

Kesäherkkua

Kuvassa Godiva-suklaakaupan versio tummalla suklaalla kuorrutetuista suurista mansikoista. Samanlaiset onnistuvat kotonakin. Suklaan laatuun kannattanee kiinnittää huomiota, sillä makuhan tässä ratkaisee. Se sulaa parhaiten paloiteltuna mikrossa 270w. Ettei suklaa kuumene liikaa, sitä kannattaa sekoittaa lusikalla kymmenen-viidentoista sekunnin välein. Mansikoiksi tarvitaan mahdollisimman kiinteämaltoista laatua. Tuoreesta ananaksesta leikatut palat sopivat samaan tarkoitukseen myös oikein hyvin. Dippaamisen jälkeen kuorrutetut hedelmät laitetaan hetkeksi lautaselle/leivinpaperin päälle jähmettymään. Kun suklaa on kovettunut, ne voi asetella tarjolle.

3 kommenttia:

  1. Tiäks toi on semmosta mistä en tykkää. Tykkään tummasta suklaasta valtavasti ja tykkään mansikoista mutta kun panen niitä samaan aikaan suuhuni niin ei käy.
    Minusta suklaan makeus vie mansikan maun jotenkin.

    Paras seuralainen minkä olen mansikalle saanut on ehkä aavistuksen yllätyksellisesti sitruunamehu.
    Sen happamuus tekee mansikasta erityisen makean.

    Eli kulhoon mansikan paloja, hiukan ehkä sokeria, sitruunamehua, mintun lehtiä.

    VastaaPoista
  2. Mä tykkään vaikka en olekaan mansikoiden ystävä muuten ollenkaan. Täytyy kokeilla sun ideaa, se on varmaan aika raikas sitruunamehun kanssa. Mintun lehdet näyttää siinä kauniilta.

    VastaaPoista
  3. Mut ihan vähän sitten vaan sitä sitruunaa...ja ai joo, Ranskassa jotkut ripottelee ihan HIUKAN mustapippuria (hyvin hienoa) siihen vielä.

    VastaaPoista