lauantai 24. huhtikuuta 2010

Parvekkeella

Laitoin viime viikolla kaupasta ostetut yrtit multaan. Toivon, että ne kestävät hiukan kauemmin vihreinä parvekkeella kuin keittiössä. Yöt ovat vielä aika viileitä, mutta en usko parvekkeella minkään silti enää paleltuvan.

Tyttö istutti itäneitä valkosipulinkynsiä kukkaruukkuun vihreiden varsien toivossa. Se tulee olemaan aika saavutus, jos ne nousevat mullasta. Katsoin nimittäin vasta istutuksen jälkeen internetistä ohjeet, jotka olivat tietysti aivan erilaiset kuin olin ajatellut. En tiedä, miksi suunnitelmallisuuteni on niin rajoittunutta. On asioita, joita en ikinä edes aloittaisi ilman kunnollista suunnittelua, ja on asioita, joita en ikinä suunnittelisi ennen aloitusta... Käytännölliset pikkujutut kuuluvat siihen toiseen kategoriaan, joten niissä on lähes aina 50% riskikerroin. Niissä asioissa, jotka suunnittelen, kerroin on hieman pienempi.
Tänään on ensimmäinen sandaali-/kesähattupäivä! Ihanaa! On sitä odotettukin. Ja ne Crocksit - muistanette viime kesästä - niistäkin ollaan kiistelty jo useamman viikon ajan. Kesän merkki kai sekin.

Isä ja äiti, kiva, kun kävitte! Toivottavasti ensi kerralla pölähtää paksumpi tuhkapilvi, että voitte olla vielä pidempään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti