keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Kevätkukat ja oliivipuu


Istutin iltapäivällä töissä ikkunoiden kukkalaatikoihin kevätkukkia talvehtineiden ikivihreiden kasvien lisäksi. Oli lämmin ja kesätakki päällä oikein nautin multaisesta hommasta. Olen aika hyvä istuttamaan kukkia, vaikka itse sanonkin. Voin kyllä avoimesti lisätä senkin, että olen huono pitämään niitä hengissä. Kevätkukissa on kuitenkin se etu, että niiden ei tarvitsekaan kestää hengissä kovin montaa kuukautta, koska ne joka tapauksessa korvataan kesäkukilla toukokuussa.
Viime keväänä saimme kaksi oliivipuuta koulun eteen. Kuvitella, oliivipuita! Ensin näytti, että ne kuolivat siirron vuoksi, mutta sitten ne alkoivatkin tehdä uusia lehtiä. Ensimmäisenä vuonna uuteen paikkaan istutuksen jälkeen niitä ei saanut leikata, joten nyt ne kasvavat ihan villiintyneen näköisenä. Tänä vuonna leikkaus on sallittu, joten eiköhän ne siitä pian siistiydy. Olen utelias näkemään kasvaako niihin tänä kesänä lehtien lisäksi myös oikeita oliiveja. Ja onko ne vihreitä vai mustia ja voiko niitä maistaa??? Kesä sen paljastanee, kunhan sinne saakka päästään. Siihen asti nautitaan kevätauringosta, -kukista ja lisääntyneestä valosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti