lauantai 3. lokakuuta 2009

Ikkunoita




Iltahämärä muuttaa Brysselin kuin taikaiskusta ihan erilaiseksi paikaksi. Tunnelma moninkertaistuu kuin itsestään.

Saimme eilen lastenhoitajan, joten pääsimme kahdestaan syntymäpäiväillalliselle. Emme valinneet mitään hienoa paikkaa, vaan paikan, jossa ruoka on meidän mielestä kaupungin parasta. (Kiitos N&F!) Libanonilainen ravintola viimeisen kuvan ikkunaa vastapäätä. Se on paikka, joka näyttää siltä, että sitä ei kukaan valitse pelkän ulkonäön perusteella. Heti ovelta alkaa ruokatiski, käytävä tiskin edessä on tupaten täynnä, eikä takahuoneen ja yläkerran pöytiä ulko-ovelta edes näe. Lisäksi paikan aukioloajat ovat sellaiset, että jos niitä ei tiedä, niin todennäköisesti paikka on kiinni, kun sinne aikoo mennä. Suljettuna koko puljun edessä on metalliset kaihtimet, joten n. kahden metrin levyistä etuseinää ei edes huomaa. Jokainen, jolle olen paikkaa suositellut, on kävellyt vahingossa sen ohi löytämättä sitä ollenkaan. Olkoon tuo viimeinen kuva maamerkkinä. Kuvan ravintolan löytää helpommin.

En ottanut yhtään kuvaa libanonilaisesta yksinkertaisesti siksi, että siellä ei ole mitään kuvattavaa. Ruoka on kuitenkin niin hyvää, että se vie kaiken huomion ulkonaisista puitteista. Ja kun seurakin vielä on parasta mahdollista, niin ilta kuluu nopeasti.

2 kommenttia:

  1. Teillä ollut ihana ilta! Hienoa että löytyy lastenhoitaja - hetket kahdestaan aina silloin tällöin on kultaakin kalliimpia ;)
    Unelmoin että me Fl ja poikien kanssa voitais tulla joskus pistäytymään teille & CTS:ään vaikka vain viikonlopuksi - ja koluta kaikki kivat muistorikkaat paikat yhdessä!
    Mukavata su:ta sinne, joko lammenrannan puiden lehden on kellastumassa? Aivan nostalgiseksi heittää! Käyttelö Hallen torilla vielä silloin tällöin? Siellä torin lähellä oli yksi kiva kirjakauppa, jossa käsintehtyjä papereita ja erilaisia leimasimia myös...
    halauksin Nina

    VastaaPoista
  2. Tulkaa ihmeessä - olis tosi ihanaa!!! Puut ovat kellastumaan päin. Jos tarkoitat samaa kauppaa, mitä mäkin muistelen, niin luulen, että se on lopetettu. Ihanaa viikonloppua teille myös!

    VastaaPoista