perjantai 4. syyskuuta 2009

Syksyistä keittoa

Krysanteemin lisäksi toinen varma syksyn merkki meillä on sosekeittojen ilmestyminen lautasille. Kesällä ei tee keittoja mieli, mutta se on vain väliaikaista ja muuttuu heti, kun säät viilenevät.

Syksyinen keitto

yhteensä 800g kasviksia
2 kasvisliemikuutiota / yrttejä ja suolaa
2rkl kermaa
pippuria

(Kasviksia voi laitttaa maun mukaan missä suhteessa tahansa. Periaatteessa mikä tahansa keittämisen kestävä kasvis sopii. Minä laitoin kaksi suurta porkkanaa, kaksi pientä perunaa, kaksi vartta purjoa, yksi varsiselleri, ja kaksi sipulia.)

> Paloittele kasvikset pieniksi paloiksi ja keitä runsaassa vedessä, kunnes kaikki ovat aivan pehmeitä.
> Soseuta.
> Lisää pippuria myllystä ja sekoita kerma joukkoon.

Ruisleipä maistuu keiton kanssa parhaalta. Onneksi oli pieni kanta Saksasta tuotua leipää jäljellä. Ai niin, tämä on täysin rasvatonta, jos ei lasketa tuota pientä kermalorausta ja rasvaa leivän päällä... Ne onkin sopiva balanssi, ettei mene liian terveelliseksi. ;) Kerman voi tietysti korvata lorauksella maitoakin, tai jättää kokonaan pois. Pieni määrä perunaa vihannesten joukossa pehmittää keiton rakenteen joka tapauksessa ilman kermaakin.

1 kommentti:

  1. Nami nami - kiitos hyvästä vinkistä! Sosekeittoon voinkin piilottaa niitä kasviksia, joita pojat ei muuten syö - varsinkin parsa- ja ruusu-kaaleissa on tosi paljon C-vitamiinia! Teenkin isomman annoksen keraalla, niin tulee 2:ksi päiväksi - keitto vaan paranee, kun se seisoo jääkaapissa yön yli ;)
    Mukavaa vkonloppua teille kaikille,

    Nina

    VastaaPoista