keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Risuja

Tänään sain nukkumaanmenoaikaan nuhteita siitä, että en tyttären mielestä tee mitään hänen kanssaan. Onneksi itse muistin, mitä olin tehnyt, muuten olisi vähän masentanut sellainen valitus. Täytimme sentään päivän aikana kahteen otteeseen tehtäväkirjoja, ompelimme yhdessä, pelasimme pelejä, askartelimme, kuuntelimme satu-CD:tä, rakensimme palikoilla jättiläistornin... Ongelmana oli, että en "leikkinyt" oikeasti, siis playmobil -leikkiä tms. Eikä yhtään auttanut, että kertasin ääneen kaiken, mitä olimme tehneet. Ensimmäinen lomapäivä kahdestaan. Lapsella oli oikein tylsää. (Enkä minä saanut hoidettua kuin muutaman sähköpostin. Essee-pino odottaa huomista, kun tyttö lähtee kaverilleen leikkimään.) Kirjoitimme sitten listan kaikesta, mitä loman aikana pitäisi tehdä. Huomenna se kopioidaan ensimmäisenä aamulla isolle paperille. Siihen merkitään rasti jokaikisen tekemisen jälkeen. (Onpahan todistusaineistoa tulevia valituksia vastaanotettaessa.)

Luin joitakin vuosia sitten kirjan nimeltä Five Languages of Love for Children. Saman kirjoittajan saman nimistä kirjaa olemme suositelleet aviopareille. Idea on tosi hyvä ja selittää sen, että rakkautta osoitetaan ja vastaanotetaan eri tavoin. Siitä lasten kasvatukseen kirjoitetusta kirjasta huomasin, että tyttö todellakin tarvitsee ennen mitään muuta nimenomaan yhdessä tekemistä. Se selittänee tuo tämänpäiväisen valituksen osittain, sillä varsinainen yhteinen leikki jäi väliin.

Mielestäni päivän saldo oli kuitenkin kohtalainen. Sen verran valitus kuitenkin sohaisi, että leikin sitten vielä Laiva-on-lastattua kahdella kirjaimella... Miten on mahdollista, että lapsi saa parilla sanalla äidille syyllisyyden tunteen akuutisti pintaan?

Jäin vielä viereen makailemaankin, kun sammutin lampun. En tosin jaksanut pohtia enempää, joten jatkoin mielessäni laivan lastaamista t-kirjaimella. Keksin vaikka mitä - sellaisiakin sanoja, joita olin jo luullut unohtaneeni. Kuten vaikka tapuli.

Nyt lähden nukkumaan, että jaksan huomenna keksiä playmobil-tarinaa jonkun aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti