keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Leikkokukat, äitienpäivä ja vähän muutakin




Pari viikkoa sitten tuli ostettua kesäisiä kukkia, mitkä kestivätkin ihan hurjan kauan kauniina. Oikea leikkokukkien kestävyysennätys. Joskus vaan sattuu niin ihmeen tuoreet kukat. Kukkien matkahan voi joskus olla aika pitkäkin kasvupaikasta huutokaupan ja erinäisten kuljetusvaiheiden kautta kukkakauppaan. Ei siis ihme, että aina ei tule tällaisia ennätyksiä, kun leikkokukka on saattanut olla leikattuna jo viikon tai enemmänkin ennen kuin se päätyy asiakkaalle. Kiva kuitenkin, että joskus näinkin! 

Äitienpäiväjuhlallisuudet meni erityisen ihanasti tänä vuonna. Mun äiti nimittäin oli täällä käymässä ja saatiin höpöttää, herkutella ja lenkkeillä yhdessä. Tyttö hoiti parhaimman shoppailureissun järjestelyn viemällä isoäidin Brysselin keskustaan. Hyviä löytöjä tekivät sen päivän aikana molemmat. Shoppailugeenit näköjään siirtyvät aika automaattisesti sukupolvelta toiselle, heheh! Viime vuosina olen kuitenkin hiukan alkanut epäillä, että en ehkä itse saanut shoppailuinnokkuuden ja löytöjen bongaamisen suhteen ihan täyttä geeniperintöä omalle kohdalleni, koska en jaksa nykyään ihan loputtomiin etsiä, sovitella ja kiertää kaupoissa. Voihan se olla, että tämä on vaan joku ruuhkavuosijuttu ja menee sitten taas aikanaan ohi, heheh.

Kivan päälle hiukan valitusta vielä tähän loppuun. Viime viikot on menneet töissä muuten hyvin, mutta opetettavat teemat on olleet sitä luokkaa, että voisin nyt siirtyä jo kesälomalle. Jotkut teemat menee hiukan tunteisiin. Vaikka esiinnynkin aina ihan asiallisen viileästi, sellaiset asiat, mitkä herättävät jonkinlaisia tunteita, kuitenkin pyörivät ajatuksissa työajankin ulkopuolella. Se on varmaan kutsumustyön yksi pahin miinuspuoli, että joskus on vaikea saada etäisyyttä mihinkään. Sitten jos vielä joku sellainen teema toistuu lyhyessä ajassa eri muodoissa päällekkäin, niin alkaa helposti tuntua, että elämässä ei muuta olekaan. Kun tästä juteltiin, niin äiti sanoi, että joissakin jutuissa on pakko olla tunnetta mukana, että lopputulos on riittävän vakuuttava ja että jaksaa paahtaa eteenpäin. Äiti oli tietysti ihan oikeassa, mutta sitten kun muutaman viikon aikana useamman kerran herää keskellä yötä miettimään jotakin argumenttejaan, niin toivoisi, että oppisi ottamaan rennommin. Täytyy varmaan taas vaihteeksi harjoitella lokerointitaitoja. Joskus se nimittäin auttaa, kun ajattelee asiakokonaisuuksia irrallisina lokeroina, jotka pystyy avaamaan ja sulkemaan tietoisesti. Silloin ne tunteetkin voi valjastaa tarvittaessa hyötykäyttöön kuormittamatta itseään silti liikaa. Se vaatii kuitenkin tietoista harjoittelemista ja irroittautumista. Ja ihan rehellisesti, niistä molemmat jäävät helposti kiireen jalkoihin.     

perjantai 11. toukokuuta 2018

Ficus bambino lyrata


Että voi olla kaunis nimi pienellä kasvilla! Lyyraviikuna löytyi puutarhaliikkeestä jonkin aikaa sitten. Olin etsinyt sopivan kokoista, kaunislehtistä viherkasvia jo jonkin aikaa yhteen tiettyyn ruukkuun. Luulin nyt löytäneeni täydellisen version, mutta se olikin sitten liian pieni siihen koristeruukkuun, mihin sitä suunnittelin. Täytyy siis vielä etsiä toinen siihen, mutta tällekin kyllä silti löytyi paikka heti. Olohuone on aika valoisa, kiitos suurien ikkunoiden, joten oletan, että tämä selviää tuossa kohtaa ihan hyvin. Jos ei, niin ainahan sitä saa siirrettyä lähemmäs ikkunoita. Kokeilen nyt kuitenkin ensin tässä kohtaa. 

Orkiedoita ja yucca-palmu meillä on ollut jo pidempään, mutta näin kuitenkin hiukan myöhässä liityn viherkasvitrendiin mukaan. Sain 80-ja 90-luvuilla niin kyllikseni kukkapöydistä, amppeleista ja viidakkomaisista, liian kasvimäärän hämärtämistä olohuoneista, että tällä kertaa kesti hetken aikaa prosessoida viherkasvien paluuta sisustukseen. Vieläkään en lämpene esim. aloe veralle, kaktuksille, saniaisen näköisille kasveille tai niille, mitkä kasvattavat rönsyjä joka suuntaan. Lisäksi edelleenkin ajattelen, että vain terveen näköisiä ja terhakoita kasveja kannattaa säilyttää. Sellaiset tehohoitoa kaipaavat yksilöt kannattaa heittää menemään. Ne eivät tuo mitään hyvää sisustukseen. Tämä on tietysti vain ihan oma subjektiivinen mielipiteeni. Todelliset viherpeukalothan tunnetusti rakastavat kasvejaan, näkevät niiden potentiaalin puolikuolleinakin ja osaavat hoitaa ne kuntoon.   

Joka tapauksessa jonkinlaista lämpenemistä viherkasvitrendin suhteen on nyt tapahtunut, että yleensäkin aloin etsiä sopivaa kasvia ja toistakin. Jos nyt jossakin kohtaa alkaa näyttää siltä, että ihan villiinnyn, niin muistuttakaa minua edellisestä yliannoksesta.  

maanantai 7. toukokuuta 2018

Aamiainen parvekkeella



Olin sunnuntaiaamuna rennosti yksikseni kotosalla. Kiireinen viikko, väsymys ja tulollaan oleva päänsärky saivat hiukan hidastamaan vauhtia. Lämpöä oli aamusta jo reilut 20 astetta, joten tein aamupalan valmiiksi tarjottimelle, nappasin aamutakin päälle, lehden kainaloon ja suuntasin parvekkeelle. 

Parveke on talon takana, joten siellä on ihan kivasti yksityisyyttä. Tosiasiassa se on kyllä ehkä enemmän harhaanjohtava tunne kuin mikään totuus. Jos tarkemmin pysähtyy miettimään, niin siihen kyllä näkee ihan suoraan aika monesta talosta ja takapihallakin, sekä meillä että naapurissa, on aina jonkin verran kulkijoita. Naapuritalot, joista parvekkeelle näkee, ovat kuitenkin sen verran kaukana, että illuusiosta voi pitää kiinni, koska ei tunnu, että kukaan tarkkailisi mistään suunnasta. Takapihalla kulkijoista taas ajattelen, että voihan sitä heilauttaa kättä ja moikata, jos joku on katsoakseen. Muuten taas voi esittää itsekin, että ei huomaa kulkijoita. Se toimii loistavasti silloin, kun kaikilla on sama ajatus siitä, ettei viitsitä häiritä. Useammin me kyllä ihan reilusti moikkaillaan, kuten  takapihalla kulkevat naapurit myös, mutta aamupala-aikaan kukaan ei yleensä "näe" ketään, ja se on just hyvä niin, hahah. Tuollaiset kirjoittamattomat säännöt on käteviä, niin jokaisella on tarpeeksi tilaa ja vapautta olla ja elää, vaikka täällä asutaankin tiheämmässä. Lopultahan aika harvalla omakotitalonkaan asukkaalla täällä on kovin paljon oikeaa yksityisyyttä, koska naapurit ovat useimmiten heilläkin ihan vieressä. Pieni määrä hienotunteisuutta on välillä siis tarpeen.

Ai että, miten ihania sisustuksia oli tuossa maalis-huhtikuun saksalaisessa Homes & Gardens -lehdessä! Huomasin tuollaisen ihanan, vadelman värisellä kankaalla päällystetyn nojatuolin, mikä on viimeisessä kuvassa! Se on valkoisen sisustuksen keskellä ihan kuin joku karkki. Joku tuollainen yksittäinen väripilkku sopisi meilläkin hyvin muuten neutraaliin sisustukseen. 

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Nimitikut ja parvekeasiaa



Nyt kun yötkin ovat jo kohtuullisen lämpimiä, uskaltaa yrttejäkin jo istuttaa. Katsotaan nyt, miten nämä kaupan versiot alkavat kasvaa. Takuuvarmintahan olisi varmasti kasvattaa pienemmästä taimesta ihan itse, mutta sillä tavalla kestää ihan liian pitkään, että yrttejä voi alkaa napsia käyttöön. Itseasiassa meillä näiden käyttöaste ruoanlaitossa on sen verran korkea, että pitäisi olla moninkertaiset puskat, jotta ne ehtisivät kasvaa sitä myötä, kun niistä leikataan! Mutta kasvavat nyt toivottavasti sen aikaa kuin kasvavat ja sitten vaihdetaan tarvittaessa uusiin. 

Bambugrillitikuista saa helposti luontoystävälliset merkkitikut kukkapurkkeihin, mutta myös kasvimaalle. Täällä iso paketti tikkuja taitaa maksaa noin euron verran, että niistä tosiaan joutaa osa askarteluunkin. Bambusta puheen ollen, nuo rottinkituolit tarvitsisivat uuden lakan pintaansa. Ne on ihan mahtavat rentoon istumiseen, mutta viime kesän sateet eivät tehneet niille hyvää. Meillä on kiva parveketerassi, mutta ärsyttävästi siinä ei ole yhtään katettua tilaa. Kaikki on siis sateen armolla, kun kalusteita ei tosiaankaan jaksa jokaisen kuuron vuoksi peittää muovilla. Kätevimpiä olisi tietysti muoviset kalusteet, mutta en ole vielä löytänyt sellaisia, mitkä kohtuuhintaisena settinä näyttäisivät muulta kuin muovilta. 

Katteen puutteesta sekin vielä, että vaalea laatoitus sateen armoilla on ihan vihoviimeinen idea ison kaupungin vieressä asuttaessa. Ette usko, miten muutamassa kuukaudessa laatat värjääntyvät ja pinttyvät saasteista ja muusta! Kloriittia ja rajua harjausta on harrastettu tähän asti, mutta nyt pesimme lattian vaihteeksi painepesurilla. Meni siinäkin aikaa (ja vettä ties kuinka paljon), mutta lopputulos oli kohtuullisen hyvä ja harjanvarressa hikoilua ei jääty kaipaamaan... Luulen, että tästä lähtien turvaudumme painepesuriin aina, kun pesemisen tarvetta ilmenee. (Todennäköisesti se on jo kuukauden tai puolentoista päästä.) Tummat laatat olisivat niin paljon armollisemmat, huoh.  

lauantai 5. toukokuuta 2018

Kylpylä Budapestin keskustassa


Tänä vuonna sovittiin, että lahjojen sijaan tehdään tytön 16 vuotissynttäreiden kunniaksi pieni matka. Tarkoitus oli lentää jonnekin pitkäksi viikonlopuksi, mutta lopulta emme olleet tarpeeksi nopeita varaamaan lentoja, joten hinnat ehtivät nousta ihan naurettaviksi. Keksittiin sitten, että tehdäänpäs automatka ja yhdistetään siihen muutama hauska pysähtymispaikka. Päätepiste oli Budapest, josta olimme vuokranneet kolmeksi yöksi asuntohotellista majapaikan. Valokuvissakin paikka näytti kivalta, mutta paikan päällä yllätyimme vielä iloisemmin. Asunto oli todella viihtyisä, hyvin varusteltu ja hyvällä paikalla. 

Laitan muita kuvia reissulta, kun ehdin käydä ne paremmin läpi, mutta tässä muutama kuva Budapestin keskustassa sijaitsevasta Szechenyi Thermal Bath -kylpylästä. Vanha kylpylä sijaitsee ihanassa vanhassa rakennuksessa. Lippukassalla valitsimme liput, joihin kuului oma pukukoppi. En kehdannut jäädä kuvailemaan pukukoppeja, mutta kaikki seinät ja ovet olivat valkoisiksi maalattu ja koristelistoineen ihanan näköisiä. Sellaista vanhan ajan luksusta. Tavarat sai jättää sinne lukkojen taakse talteen ja oli kiva, kun oli hiukan enemmän yksityisyyttä riisumiseen ja pukemiseen. Pukukoppi ei lisännyt hintaa kuin muutamalla eurolla. 

Kylpylän sisätiloissa oli muistaakseni reilu kymmenen allasta. Suurin osa altaista oli kuumia altaita ja vesi on siis aina mineraalipitoista "terveysvettä." Osa saleista olivat todella kauniita vanhoine, koristeellisine kattoineen. Sisältiloissa oli myös monenlaisia saunoja ja muutamia rentoutumispaikkoja, missä voi istuskella ja lepuuntua kylpemisen välissä.

Syy siihen miksi kylpylään menimme oli kuitenkin ulkoallas. Tyttö oli bongannut sen Pinterestistä, mutta se oli vielä upeampi livenä kuin valokuvista olisi uskonut. Ulkoaltaita oli tuo näissä kuvissa näkyvä suuri lämmin allas ja toinen urheilullisempi allas, missä sai uida matkaa. Kolmas allas oli meidän käynnin aikaan remontissa. Meille sattui ihana ja lämmin n. 20-asteen päivä. Ulkoaltaat ovat sisäpihalla, joten se alue tuntui lämpenevän nopeasti ja tosiaan kuumassa vedessä pystyy kyllä kylmälläkin säällä uiskentelemaan muutenkin. Ulkoaltaatkin ovat siis auki ympäri vuoden. Lämmin sää oli kuitenkin meille ihana plussa. Valokuvat eivät ihan tee parasta oikeutta tälle paikalle. Osasyy oli remonttikamat, jotka hiukan peittivät näkyvyyttä. Toiseksi, vaikka kylpylässä sai kyllä valokuvata, ihmisten ollessa uikkareissa kuvaaminen tuntuu hiukan tunkeilevalta, joten tässä nyt muutama räpsy saa riittää julkaistavaksi. 

Tämä kylpylä oli mielestäni ehdottomasti kokemisen arvoinen juttu, vaikka itse en varsinainen kylpyläfani olekaan. Sisäaltaat olivat rentouttavia ja paikan arkkitehtuuri on näkemisen arvoinen, mutta tuo ulkoallas vei kyllä voiton kaikesta. Hygieniasta sen verran, että mineraalivedessä on oma erikoinen tuoksunsa, mikä vaatii hiukan totuttelua. Tuossa kylpylässä ei siis kloori haise ollenkaan, mutta ilmeisesti veden korkea mineraalipitoisuus auttaa pitämään veden kohtuullisen puhtaana. Veden pitäisi auttaa monenlaisissa sairauksissa, mutta en ole perehtynyt siihen sen enempää. Vanhaan aikaanhan tuollaisia paikkoja pidettiin oikeina terveyden lähteinä. Vesi tuntui altaissa vaihtuvan normaalisti, mutta koska pääsääntöisesti ihmiset eivät näyttäneet peseytyvän ennen veteen menemistä ja kuumassa vedessä lilluessa tietysti kaikki vielä hikoilevatkin, joten minusta vesi ei ollut ihan puhtainta mahdollista. Minulla on taipumusta olla hiukan ylihygieeninen, joten päätin sitten olla ajattelematta koko asiaa ja nauttia vain kokemuksesta. Päättelin mielessäni, että jos täällä on jo kylvetty vuosikymmenet, niin asiasta ei kannata tehdä ongelmaa. ;) Peseytymistilat olivat hyvät, niistä voi antaa paljon plussaa. Lapsiperheelle tuota kylpylää taas ei voi suositella ollenkaan. Altaat ovat ihan rentoutumista varten ja lasten pulikointi ei onnistu tuossa tunnelmassa, eikä veden nieleminen ole hyvä idea ollenkaan. Sitähän lasten kanssa on mahdoton välttää...  

Jos kylpylään suuntaa, mukaan kannattaa ottaa muoviset läpökkäät. Lattiat olivat ihan siistit, vaikka siivojia ei siellä juurikaan näkynyt, vaikka asiakkaita oli talo täynnä. Läpökkäät ovat silti aina hyvä idea varmuuden vuoksi, koska tosiasia on, että Euroopassa uimapaikoista saa kaikista helpoiten jalkoihinsa kaikenlaista. Meillä oli mukana myös kylpytakit siltä varalta, että ulkoaltaille kulkiessa tarvitsisi niitä, mutta koska sää oli lämmin, niin ne eivät olisi olleet välttämättä tarpeen. Läpökkäitä, pyyhkeitä ja kylpytakkeja saa kyllä vuokrattuakin pieneen hintaan lipunmyynnistä, mutta koska olimme autolla reissussa, meillä oli kaikki mukana omasta takaa. 

Olimme reissussa pääsiäisloman aikaan. Silloin koko Keski-Eurooppa lomailee yhtä aikaa, mutta saimme silti sekä liput, että myös pukukopin, ilman ennakkovarausta paikan päällä. Joissakin ohjeissa luki, että kannattaisi varata liput etukäteen, jos haluaa olla varma varsinkin pukukopin saamisesta, mutta meillä ei ollut mitään ongelmaa eikä edes jonotusta, kun saavuimme paikalle jo aamupäivällä. Aamupäivisin tilaa on kuulema enemmän kuin iltapäivisin ja iltaisin, joten kannattaa suunnata kylpylään ajoissa, ellei viitsi tilata lippuja ennakkoon. 

perjantai 4. toukokuuta 2018

Kaksi arkiateriaa


Tällä viikolla olin niin reipas, että kokeilin jopa kolmea uutta arkiruokaideaa. Yllätin ihan itse itseni... Joskus jaksaa, joskus ei, mutta kiva saada vaihtelua silloin, kun inspiraatio iskee. Siltä varalta, että teilläkin on arkiruokaideoiden tarvetta, kirjoitan näistä kokeiluista kaksi ohjeetonta ohjetta tähän. Kolmatta en nyt muista enää tarpeeksi tarkasti, mutta palaan asiaan, jos teen sitä vielä uudemman kerran. Pidemmittä puheitta, tässä ohjeet ilman mittoja ja muita. Näistä molemmat onnistuvat ihan tuosta vain mittailematta mitään. Tärkein informaatio molemmissa on tuoreiden yrttien määrä. Niillä nimittäin saa oikeasti parhaimman maun, kun vain ei yhtään pihistele. Periaatteena siis mieluummin hiukan liikaa kuin yhtään liian vähän.

1. Paahdettu tomaattikeitto

Leikkasin melkein kilon verran roma-tomaatteja puoliksi ja poistin niistä veitsen kärjellä vain kovan kannan. Laitoin ne uunipellille leivinpaperin pääälle tomaatit leikkauspinta ylös päin. Kuorin ja paloittelin siihen vielä suuren punasipulin isoiksi paloiksi ja samoin pilkoin mukaan kolme valkosipulin kynttä myös. Päälle hiukan suolaa, mustapippuria ja timjamia. Sitten paahdoin niitä uunissa n. 30min 200 asteessa. Pelkäsin, että tomaatteja ei tullut sittenkään tarpeeksi, joten lämmitin kattilassa purkillisen yrttimaustettua tomaattimurskaa, lisäsin hieman vettä ja kasvisliemijauhetta. Kun sain tomaatti-sipuli-valkosipulipellin uunista, lapioin ne tomaattimurskan sekaan. Lisäsin ison kourallisen basilikasilppua ja reilun ruokalusikallisen ruskeaa sokeria ja keitin hetken aikaa. Lopuksi soseutin keiton sauvasekoittimella ja lisäsin suolaa ja pippuria hiukan lisää. Hyvää tuli. Tuosta annoksesta sai ehkä n. 6 alkukeittolautasellista, mutta me syötiin se iltaruoaksi. Jaksettiin juuri ja juuri syödä koko annos kolmestaan. Miehelle ja tytölle laitoin kyllä sekaan sellaisia pieniä belgialaisia keittolihapullia. Niitä lisätään usein tomaattikeiton sekaan. 

Olin jotenkin kuvitellut paahdetun tomaattikeiton yhtä työlääksi kuin paahdetun paprikakeiton, mutta tämä oli niin helppo juttu, että tulee varmasti tehtyä uudelleenkin.       

2. Kalaa ja vihanneksia paistopussissa

Huomasin yhtenä päivänä, että kinkun paistosta oli jäänyt muutamia paistopusseja kaappiin. Siis sellaisia hiukan reilun A4-arkin kokoisia. (Ei sentään sellaisia kymmenen kilon kinkun paistoon tarkoitettuja!) Ostin porkkanoita, broccolia ja ruodottomia, tuoreita pangasius-kalafileitä. Pangasius on valkoista, aika neutraalin makuista kalaa, mitä lie suomalaiselta nimeltään. Kuorin porkkanat ja leikkasin ne muutaman millin paksuisiksi siivuiksi ja broccolin myös suupalan kokoisiksi paloiksi. Leikkasin kevätsipulin varsineen paloiksi. Laitoin vihannekset paistopussiin, hiukan suolaa mukaan ja ravistelin pussia, että ne sekoittuisivat. Seuraavaksi ripottelin suolaa ja pippuria kalafileille ja ujutin ne pussiin vihannesten päälle. Sitten silppusin vielä toisen kevätsipulin ja tosi ison kourallisen tuoretta persiljaa ja levitin ne fileiden päälle. Lopuksi lisäsin yhteensä ruokalusikallisen verran rasvaa nokareina fileiden päälle. Suljin pussin sulkijalla ja laitoin sen uunipellille ja 200 asteeseen paistumaan reiluksi puoleksi tunniksi. (Nämä pussit olivat höyrytykseen sopivia, joten sulkijoissa oli joku jippo, että ne päästivät hiukan ilmaa läpi. Normaalien sulkijoiden kanssa täytyy tietysti leikata joku yläkulma hiukan auki, että pahin höyry pääsee pussista ulos.) Keitin basmatiriisiä kaveriksi ja kastikkeeksi sekoitin kermaviilipurkilliseen sokeria, suolaa, pippuria ja kuivattuja salaattiyrttejä. Lautasella lisättiin kalan päälle vielä hiukan sitruunamehua.  

Tämä oli myös niin kätevä ruoka, että jatkoon menee sekin. Kalafileiksi sopii mikä kala vain ja vihanneksia ja yrttejä voi vaihdella. Taidettiin vaan olla niin nälkäisiä, että kuvia ei tästä ateriasta tullut otettua ollenkaan. 

Sellaista se, kiva kun tuli kokeiltua. Arjessa yksinkertaiset ja terveelliset ateriat ovat kyllä niin tarpeen, kun työpäivän jälkeen väsyneenä alkaa ruokaa laittamaan. Ai niin, joskus tallensinkin muutamia arkiaterioita jo 'our easy dinners' tagillä. Tag löytyy tuosta sivupalkista.